Side Show

IMG_3263.jpg
Kuvaus

On aika nostaa kummallisuus jalustalle. Side Show on saapunut Suomeen!

 

Side Show on hauska ja koskettava musikaali, joka juhlistaa erilaisuutta ja tarjoaa katsojalle virkistävän sukelluksen 1930-luvun mystiseen kummajais-sirkukseen. Läpisävelletty musikaali kertoo todellisuuteen perustuvan tarinan Daisy ja Violet Hiltonista, yhteenkasvaneista kaksosista, jotka työskentelivät lapsuutensa ja nuoruutensa friikki-sirkuksessa laulaen ja tanssien. Ulkoisesta erilaisuudestaan huolimatta he olivat kuten ketkä tahansa nuoret, jotka etsivät rakkautta, kaipasivat hyväksyntää, kokeilivat omia rajojaan ja haaveilivat suuresta tulevaisuudesta. Side Show kysyy kysymyksen, johon on etsitty vastausta läpi ihmiskunnan historian: Kuka pinnan alle katsois, kuka mua vois rakastaa?

 

Sirkuksessa kaikki on mahdollista ja jokaisesta oudosta ominaisuudesta tulee arvokas osa näyttävää kokonaisuutta, jossa poikkeavuus nostetaan jalustalle, eikä mitään outoutta tarvitse piilotella. Jokaisessa meistä on jotain normaalista poikkeavaa ja juuri se tekee meistä kiinnostavia.

 

Musikaalin kaksoset ovat vahvatahtoisia naisia, aivan kuten esikuvansakin. Kaksoset seuraavat unelmiaan ja päätyvät seikkailuun, joka on mahdollinen vain 1930-luvun Amerikassa. Kaikki on suurta: mainostaulut, sirkus, juhlat ja haaveet. Miten kaksosille käy, kun he todella saavat tilaisuuden esitellä taitojaan koko maailmalle? Entä jos haaveet toteutuvat, mutta todellisuus ei vastaakaan unelmia? Ovatko kaksoset valmiina ja ennen kaikkea, onko maailma valmis?

 

Musikaalissa käsitellään suuria tunteita, kuullaan upeaa musiikkia ja nähdään monia hauskoja, kiehtovia ja mielenkiintoisia hahmoja sekä sirkuksesta että sen ulkopuolelta. Tammikuussa ensi-iltansa saava musikaali on Suomen kanta-esitys.

Tapahtuman tiedot

NÄYTÖKSET

To  13.1. klo 19 Ensi-ilta

Pe 14.1. klo 19

La 15.1. klo 13 & 19

Su 16.1. klo 13

Ti 18.1. klo 19

To 20.1. klo 19

Pe 21.1. klo 19

La 22.1. klo 13 & 19

Su 23.1. klo 13

KOULULAISNÄYTÖKSET

Ma 17.1. klo 13

Ti 18.1. klo 13

Ke 19.1. klo 13

To 20.1. klo 13

Pe 21.1. klo 13

Esitykset

Vantaan kulttuuritalo Martinuksessa (Martinlaaksontie 36, 01620 Vantaa)

Ennakkoliput

Normaalihintainen lippu 29€

Alennushintainen lippu 17€

Perhelippu (2 aik. ja 2 alle 16-v. lasta) 80€

 

Liput ovelta saman päivän näytökseen tuntia ennen esityksen alkua 33€/21€ 

Esityksen kesto on noin 2h 30min.

 

Tarjoamme alennushintaisen lipun lapsille, opiskelijoille, työttömille, varusmiehille ja siviilipalvelusta suorittaville, ja henkilökohtaista avustajaa tarvitseville. Henkilökohtainen avustaja ilmaiseksi. 

 

Koululaisnäytöksiin liput  á 8 € myynnissä vain koululaisryhmille. Min. 5 lippua + 5€ laskutuspalkkio/tilaus. Koululaisnäytöksiin ei ole saatavilla ilmaisia saattajapaikkoja. 

 

Lipputilaukset yli 5 hengen koulaisryhmille sähköpostitse osoitteesta: service@lippuautomaatti.fi

Työryhmä

ohjaus

TIINA IISALA

musiikinjohto

MATTI SUOMELA

koreografia

IIRO HEIKKILÄ

äänisuunnittelu

ILKKA RUUTU

valosuunnittelu

TERHI HIENONEN

puvustus 

ELINA RIIKONEN

lavastus

MARIA MASTOLA

maskeeraus

IIDA RASILA

graafinen suunnittelu ja käsiohjelman taitto

MARKO KALMARI

lauluvalmennus

HANNEMAIJA KAHILA

tuotantoassistentti

ANNI HAPPONEN

taloudenhoitaja

MARJA-LIISA PIISPALA

valokuvaus

TOMI HÄMÄLÄINEN

tuottaja

JUKKA KURONEN

vastaava tuottaja

ELINA AROKANNAS

“Side Show (1997 Broadway Version)” SIDE SHOW

Book and Lyrics by Bill Russell

Music by Henry Krieger

Vocal and Dance Arrangements by David Chase

Orchestrations by Harold Wheeler

 

“Side Show (1997 Broadway Version)” is presented by arrangement with

Concord Theatricals on behalf of Samuel French, Inc.