top of page

Acerca de

IMG_3992_edited.jpg

Musiikkiseura

Vaskivuoren lukion musiikkiseura ry.

Musiikkiseura on perustettu vuonna 1970 alun perin Vantaanjoen koulun musiikkiseura ry -nimisenä tukemaan Vantaanjoen koulun ja lukion musiikin opetusta. Vuonna 1987 lukio sai painotetun musiikkilukion statuksen. Vantaanjoen lukion ja Myyrmäen lukion yhdistyttyä 1996 Vaskivuoren lukioksi yhdistyksen nimi muutettiin Vaskivuoren lukion musiikkiseura ry:ksi. Vuonna 2006 Hämeenkylän lukio yhdistettiin Vaskivuoren lukioon.

 

Vaskivuoren lukion musiikkiseura ry:n tehtävä on tukea lukion musiikin, tanssin ja teatterin opiskelua. Tehtäväänsä seura toteuttaa mm. järjestämällä yhdessä lukion kanssa esiintymistilaisuuksia, opintomatkoja ja harjoitusleirejä kotimaahan ja ulkomaille, hankkimalla soittimia, nuotistoa ja muita tarvikkeita. Seura pitää musiikkikoulua järjestämällä maksullisia eri soitinten ja laulun yksityistunteja.

Vaskivuoren lukiolla on paljon kansainvälistä toimintaa. Kun opiskelijat lähtevät ulkomaanmatkalle, he majoittuvat paikallisissa perheissä. Se on mitä kiinnostavin ja välittömin tapa tutustua toiseen kulttuuriin. Kun Vaskivuoren lukioon saapuu ulkomaisia vieraita, tahdomme vastavuoroisesti tarjota heille kokonaisvaltaisen kokemuksen tavallisesta suomalaisesta arjesta. Usein majoittajista ja vieraista tulee ystäviä, jotka pitävät yhteyttä toisiinsa ja vierailevatkin toistensa luona vielä vuosia ensimmäisen tapaamisen jälkeen. Voit tulla mukaan kansainväliseen toimintaamme ja ilmoittautua majoittajarenkaaseen lukion kansliaan.

 

Varojen hankinta

Seura kerää varoja toimintaansa jäsen- ja kannatusjäsenmaksuilla, konserttien ja muiden tapahtumien järjestämisellä sekä välittämällä opiskelijoita esiintymään eri yhteisöjen tai yksityishenkilöiden tilaisuuksiin. Anomme toiminta-avustuksia ja kohdeavustuksia kaupungilta ja muilta järjestöiltä. Sponsorirahoituksen osuus toiminnan rahoituksessa tulee korostumaan tulevaisuudessa. Tule mukaan toimintaan ja kerro ideasi varainhankintaan!

 

Mitä Vaskivuoren lukio ja seura tarjoavat opiskelijoille?

 

1) Musiikkikoulu

Seura järjestää eri soitinten ja laulun yksityisopetusta. Opetusta annetaan mm. seuraavissa aineissa: klassinen yksinlaulu, pop-/jazz-laulu, piano, vapaa säestys, viulu, huilu, klarinetti, saksofoni, trumpetti, pasuuna, kitara, sello, rummut ja sähköbasso. 

2) Musiikkiryhmät 

Vaskivuoren lukiossa toimii kolme kuoroa - kamarikuoro, mieskuoro ja tyttökuoro -, Big Band, lukuisia rockbändejä sekä kamari- ja lauluyhtyeitä.

 

3) Tanssiryhmät

Tanssilukiolaiset osallistuvat vuosittain valtakunnallisiin tanssitapahtumiin ja katselmuksiin. Lisäksi tanssilukiolaiset esiintyvät koulun tapahtumissa, kuten syys- ja kevätlakkiaisissa, avajaisissa, vanhempainilloissa jne.

 

4) Musiikkiteatteri ja teatteri

Lukiossa toteutetaan vuosittain musiikkiteatteri- ja näytelmäproduktiot, joiden taloudesta musiikkiseura vastaa yhdessä lukion kanssa. Unohtumaton Peter Pan vuonna 1992 oli alku musikaaliperinteelle, joka on jatkunut katkeamatta siitä lähtien. Ensimmäinen näytelmä valmistui vuonna 2013. Myös näytelmäproduktio on vakiinnuttanut paikkansa korkealaatuisena ammattijohtoisena nuorten teatterina ja saanut palkintoja useilla nuorten teatterifestivaaleilla.

 

5) Kansainvälinen toiminta

Kolmannen vuosikurssin tanssijat käyvät vuosittain opintomatkalla ulkomailla. Vaskivuori Big Band osallistuu säännöllisesti Euroopan Big Band -festivaaleille. Teatteriopiskelijat puolestaan osallistuvat vuosittain International Theatre Program (ITP) kansainväliselle teatteriviikolle. Lukuvuosittain toteutuu myös muita kansainvälisiä projekteja.

 

Yhteistyöverkostot

Vaskivuoren lukion musiikkiseura kuuluu valtakunnalliseen Nuorten kuoroliittoon (Sulasol), Suomen Big Band -yhdistykseen, Suomen Harrastajateatteriliittoon ja Työväen Näyttämöiden Liittoon. Vaskivuori Big Band on UMO jazz-orkesterin kummiorkesteri. Vuosittain tehdään yhteistyötä Vantaan tanssiopiston, Vantaan musiikkiopiston ja monien freelance-taiteilijoiden kanssa. Muita yhteistyökumppaneita ovat mm. Vantaan seurakunnat, Vantaan kulttuuritoimi, Myyrmäen aluetoimikunta ja Kulttuuritalo Martinus.

bottom of page